perjantai 15. maaliskuuta 2013

In memorian Kerttu

Toissa päivänä saimme kuulla suru-uutisen, että Islan narttupentu Kerttu (Anemoneniityn Kaarnamuori) oli todella huonossa kunnossa. Eilen se kävi eläinlääkärin vastaanotolla viimeisen kerran, sieltä se muutti sateenkaarensillan toiselle puolelle. Nyt se juoksee onnellisesti terveenä ilman epileptisiä kohtauksia. Kohtaukset tulivat tosi tiheään tahtiin, mitään ei ollut tehtävissä. Kaikki eivät ole tarkoitettuja tähän maailmaan, mutta kyllä se tuntuu niin epäreilulta, että noin nuori ja niin täynnä elämää, joutuu jo noin pian lähteä. En olisi ikinä uskonut että surisin näin voimakkaasti koiraa, joka ei ole edes ikinä ollut omani.

Islan kanssa olen nyt käynyt pari kertaa kokeilemassa hakua ja eilen myös käytiin ensimmäistä kertaa tutustumassa suojeluun. Innokas se on niin kuin aina, ei meinaa millään pysyä housuissaan. Se ei ole vielä ymmärtänyt täysin että joku ihminen voi olla piilossa metsässä ja että sillä on aina lelu, jota kannattaa käydä hakemassa. Kun se näkee että joku lähtee metsään, se ei yhtään jaksaisi odottaa että saa käydä hakemassa. Pelkäsin aluksi ettei sitä kiinnosta lähteä vieraita ihmisiä katsomaan metsään tai leikkimään heidän kanssaan, mutta aika hyvä alku on ainakin saatu. Onneksi se on sentään avoin, sosiaalinen ja rohkea, joten kyllä se varmaan kehittyy hyvään suuntaan.

Suojelutreenin alussa meillä oli tottista ja Isla säväytti oikein kunnolla, näyttämällä mitä kaikkea se ei muka osaa. Sivulletulot olivat vinoja, huonoja, olemattomia jne, energiaa oli liikaa ja korvat hukassa(!!). Kouluttajalta sain paljon hyviä vinkkejä, mm pitää vaatia siltä enemmän ja enemmän vahvistaa laumaviettiä, ei heti anna lelua. Hyvä kun se ensimmäisellä kerralla näytti huonoimman puolensa, niin tästä ei voi kuin nousta :D Kävimme myös metsän puolella vähän kokeilemassa miten Isla reagoi jos joku tulee uhkaavasti meitä vastaan ja vahvistettiin sen käyttäytymistä sillä että maalimies perääntyi kun Isla haukkui sille. Ei mikään yllätys että se rupesi heti haukkumaan, mutta oli kiva nähdä sen pienen itsevarmuuden kasvun, kun se huomasi kuinka se sai maalimiehen karkotettua. Nyt vain pelkään että se luulee että kaikille hämärille ihmisille pitää ruveta haukkumaan, mutta eiköhän se ymmärrä sen jutun juonen tässä kun jatketaan harjoituksia. Maalimiehen kommentti oli että "makea" koira, josta saadaan hyvä, kunhan tehdään töitä.

Nyt on kotiläksynä vaatiminen ja laumavietillä palkitseminen. Kyllähän minä näitä periaatteessa osasinkin, kun olen käynyt perustottelevaisuuskurssin Essin (edesmennyt näyttelylinjainen spk) kanssa, kouluttaja puhui tosi paljon näistä. Essin kanssa nämä eivät kuitenkaan tuottaneet hedelmää, joten kokeilin muita keinoja. Falco näytti varhaisessa vaiheessa että vaatiminen antaa joko välttävän koiran tai yli-innostuksen lisäämistä, kaiken piti olla pelkästään positiivista vahvistamista. Mutta molemmilta puuttuikin se ekstra vaihde mitä Islalla on, vireydennostovaihde. Kyllähän Falcokin innostuu kun heiluttelee lelua, mutta heti kun lelu kuolee tai menee piloon , Falcon innostuskin laskee kahdessa sekunnissa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Kertun muistamisesta täällä! Ja kiva, kun oot kokeillut hakua ja suojelua! :)

    Tässä millä mä oon koittanut saada ajatuksia pois Kertusta:
    Sinut on haastettu! :D Lue lisää meitin blogitekstistä "22 kysymystä" ja kun olet vastannut haasteeseen, niin tule kommentoimaan! ;)

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Minulla on Islan siskopuoli, Willenskraft Vonne "Demi" , samasta isästä. Mukava oli sukulaisten blogeja pongata! :)

    Ikävä pennun kohtalo :( Tiedätkö yhtään onko suvussa ollut moista ongelmaa? Onko havaintoa tuliko epileptiset kohtaukset nartun vai uroksen puolelta mahdollisesti? :/ Ihan sillä kiinnostaa koska minulla on itselläni Demillä viime vuonna ollut pennut (joista kotiin jäi uros, ja sijoitukseen narttu), joten sisarusten (puoli sisartenkin) jälkeläisnäyttö kiinnostaa :)

    Voit myös s-postiin vastailla: siina.jolkkonen@gmail.com

    -Siina (www.http://ainaarmas.blogspot.fi/)

    VastaaPoista