perjantai 27. heinäkuuta 2012

Falco, kuuro, mutta tottelevainen

Toinen iso ongelma Falcon kanssa, paitsi sen itsenäisyys, on sen kuurous. Se on BEAR-testattu ja todettu lähestulkoon kuuroksi, käytännössä täysin kuuro. Huomasimme jo ihan alussa että se oli täysin hukassa äänten suunnan kanssa, piti aina heilutella käsiä, että täällä ollaan. Todennäköisesti se on siis ollut täysin kuuro toisella korvalla ihan syntymästä asti.

Toisen korvan kuulo heikkeni selvästi 1-1,5 vuoden iässä. Luulin sitä ensiksi murrosiäksi ja tavalliseksi itsepäisyydeksi. Sen isä on nimittäin myös hyvin itsenäinen bordercollieksi. Aluksi se arveli aika paljon ja luki huulista ja kehonkielestä, mitä siltä odotin, mutta lopuksi minun oli uskottava että sen kuulossa oli oikeastikin jotain vikaa.

Muistan hyvin kun rupesin asennoitumaan siihen, että se ei ollut minun eikä senkään vika, ettei meidän yhteistyö sujunut ja rupesin käyttämään käsimerkkejä, oli kuin valot olisi syttynyt! Yhtäkkiä minulla oli koira joka halusi tehdä töitä ja teki mitä siltä odotin. Kun minä en turhautunut, Falcokin halusi enemmän ja sai tietysti enemmän kiitosta.

Nykyään se on jo tottelevainen koira. Se osaa lähes 30 merkkiä, eli varmaan enemmän käskyjä kuin keskiverto koira.

Sen kanssa olen harrastanut agilityä, tokoa, koiratanssia - temppujen opettelua, vähän jälkiä ja vähän hakua. Nyt sillä on ollut pitkä tauko, koska sen motivaatio on ollut aika huono, mutta syksyllä yritän taas päästä johonkin ryhmään mukaan sen kanssa.

Monesti kun ihmisille kertoo että se on kuuro, he sanovat: "voi raukka", mutta Falco ei ole mikään raukka vain sen takia! Sen mielestä on ihan turha kuulla kaikkia, se on iloinen ja pirteä. Se ei onneksi ole kovinkaan herkkä odottamattomille jutuille. Tavallinen koirahan kuulee jos joku on tulossa takana, mutta Falco ottaa sen tiedon vastaan siinä vaiheessa kun se on jo rinnalla ja hyvin lähellä. Hyvin harvoin se säikähtää kovasti, edes silloin kun herätetään kesken unia.

Suurin haaste tässä kuuroudessa taitaa olla kun se ei näe käskyjä, esim. luoksetuloa ja kaukokäskyjä, kun Falco on selin minua kohtaan. Miten yleensä saadaan koira takaisin kun se on irti? Muitten koirien kanssa olen tottunut huutamaan tai viheltämään ja ne tulevat heti, mutta Falcon kanssa minä juoksen sen perässä. :) Onneksi se ei yhtään käytä tätä hyväkseen, vaan tottelee, kunhan se näkee että käsken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti